…
Tulis ees vittu kuula ja tappas.
Prostituutio: myyminen ja ostaminen.
Olen lueskellut tässä viime aikoina erilaisia ns. huorablogeja. Näissä blogeissa tavallisen tuntuiset suomalaiset naiset kertovat avoimesti prostituutiostaan. Kokemuksistaan, asiakkaistaan ja toisinaan vaikkapa kenkien ostosta. Tekstit ovat pääosin sujuvaa ja mukavaa luettavaa ja voin avoimesti tunnustaa, että tilaan useaa samankaltaista blogia. On mukava lukea tuollaisesta epäkonventionaalisesta toiminnasta rehellisesti kerrottuna.
Näitä blogejahan kommentoidaan. Useimmiten kannustavasti ja hyvällä mielellä. Joukkoon mahtuu kuitenkin niitäkin, jotka tuomitsevat seksin myyjät ja syyttävät näitä naisia milloin mistäkin. Avioliittojen hajottamisesta nyt yleisimmin. Samoin naisten moraalia arvostellaan usein kovinkin sanakääntein. Minkä pirun takia?
Itse olen siinä käsityksessä, että (vapaaehtoinen) seksin myyminen nyt ei ole suinkaan moraalitonta tahi muuten arveluttavaa. Jokainenhan saa tehdä itse omat päätöksensä. Ihmiskaupan ja muun rikollisuuden aiheen ympärillä kylläkin tuomitsen erittäin jyrkästi. Mutta vapaaehtoinen ja omasta päätöksestä syntynyt oman vartalon myyminen on asia, johon kellään ei mielestäni ole nokan koputtamista. Ostajathan ne niitä mulkkuja ovat, jos jotkut.
Avioliittojen hajottamisesta prostituoituja on ihan turha syyttää. Hei eivät riko yhtäkään avioliittoa. Avioliiton rikkovat ne kaksi ihmistä, jotka siinä ovat osallisina. Jos ukko käy huorissa, sehän on sen ukon moraalittomuutta, ei suinkaan huoran. Jumalauta, sama asia kuin syyttäisi palomiehiä tulipaloista.
Jos jostakin prostituoituja olisi perusteltua syyttää niin vaikkapa veronkierrosta. Harva kuitenkaan maksaa veroja tuloistaan. Toisaalta ongelma lienee kuitenkin aika pieni. Rakennusalalla sitä harmaata rahaa on varmaankin ainakin kertaluokkaa ellei jopa kahta enemmän.
Siis: Älkäämme tuomitko seksin myyjiä, tuomitaan ostajat, jos jotakuta on pakko tuomitsemaan ryhtyä. Ugh, olen puhunut.
Puumat.
Puumahan on sellainen iso ja ruskea kissaeläin, joka elää vuoristossa jossakin ulkomailla. Kestää pakkastakin. Varsin hieno elukka.
Puuma on myös sellainen vähän vanhempi ihmisnainen, joka pitää itsestänsä huolta ja määritelmän mukaan pitää seksistä. Hieno tapaus siis sellainenkin.
Usein kuulee puhuttavan, että seksi kokeneemman naisen kanssa on mieltä avartavaa ja hienoa toimintaa. Tätä perustellaan sillä, että kokeneemmat naiset “osaavat temppuja” paremmin ja useampia kappaleita kuin nuoremmat ja kokemattomammat naiset. Tai tytöt, valitusta termistöstä riippuen. Vanhemmat naiset ovat kokemusmaailmaltaan laajemmin asioita nähneitä ja he ovat useammat sängynpohjat maanneet ja katot katselleet. Tämä on toki helppo uskoa, ihan puhtaaseen matematiikkaankin nojaten. Siis yleensä, poikkeuksiahan toki löytyy.
Onko rakasteleminen taito, jonka oppii sitä paremmin, mitä enemmän sitä tekee? Onko kokemusperäinen maailma tällä saralla tae sille, että “temput” on opittu ja parempi seksikokemus siten varmempaa kuin kokemattomamman kanssa?
Itselläni on kokemusta kahden neitsyen välisestä yhtymisestä ja voin kertoa avoimesti, että se ei mitään maata mullistavaa toimintoa ollut. Räpimistä, voisi joku sanoa. Puumista minulla taas vastaavasti ei ole kokemusta. Siksi asia minua vaivaakin. Tiedän, että seksi paranee kyllä kun sitä tekee saman partnerin kanssa useampia kertoja. Toisen ihmisenä oppii tuntemaan paremmin samoin kuin tämän seksuaaliset mieltymyksetkin. Tämä johtaa, uskallan väittää, keskimäärin parempaan seksiin. Onko puumien kokemusetu ikään kuin oikotie siihen toisen halujen tietämiseen? Ahdistaa kun ei tiedä.
Mitä haluan sitten sanoa? En tiedä. Ehkä ainakin sen, että halukkaat puumat ovat tervetulleita ilmottautumaan. Olen valmis harjoitusvastustajaksi. Lyhyelläkin varoitusajalla.
Lempiasennoista.
Sitä kauneintahan voi toteuttaa hyvin monella tavalla. Seuraavassa hieman omia näkemyksiäni. TOP 3 lienee alkuun sopiva.
Kolmosena ns. reverse cowgirl. Suomalaisittan ratsastus väärinpäin eli nainen selkä mieheen päin. Tässä kädet jäävät mukavasti vapaaksi kaikkeen hyväilyyn ja naisen niin kaunis takapuoli pääsee oikeuksiinsa. Siis visuaalisesti. Naisen nojatessa taaksepäin rinnat ovat hienolla tavalla kosketeltavissa ja vatsan seutu siliteltävissä. Moinen kiihottaa allekirjoittanutta huomattavalla tavalla.
Kakkosena vanha kunnon lähetyssaarnaaja. Tässä kiehtoo ennen kaikkea se, että asento mahdollistaa suutelemisen. Kasvoihin, kaulaan ja jopa rintoihin. Itse kuulun ns. ylös ja alas- liikkujiin eli pidän peniksen mielelläni melko syvällä ja liikun enemmän ylös- ja alaspäin kuin liikuttaisin penistä sisään ja ulos. Varsinkin vaginan yläreunaan “ahdistettaessa” omaa vastakappalettaan tunne on mitä nautittavin. Myös naisen kasvojen näkeminen kiihottaa.
Ykkösenä, ja ei mitenkään yllättäen, takaapäin eli ns. doddystyle. Olen tunnustautunut niin sanotusti persemieheksi ja tässä asennossa naisen kaunismuotoinen takapuoli pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Samoin työnnöt saa “syviksi”, mikä kohdallani ei ole aina niin sanottua. En ole saanut syntymälahjana mitään kunnioitettavan kokoista elintä, joten siitä vähästä koen saavani parhaan irti tässä asennossa. Minulla on myös huono tapa kosketella sormin naisen klitoriksen aluetta samalla, mikä kiihottaa minua, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että harvat naiset siitä tuntuvat pitävän. Tämä on varsin harmillista, koska kuitenkin kaikessa lemmenleikissä pidän lähtökohtana sitä, että molempien osapuolten tulisi pystyä nauttimaan mahdollisimman paljon.
Suuseksi.
Keskimäärin näyttää olevan konsensus se, että miehet pitävät suikkareista. Itse en kuulu siihen porukkaan. Ei se toki epämiellyttävääkään ole, mutta paljon mieluummin annan kuin otan vastaan suuseksiä. Tai sitten en ole vain koskaan saanut kunnon hyvää suihinottoa.
Pannun nuoleminen sen sijaan on uskomattoman hienoa. En kylläkään osaa sanoa, olenko hyvä vaiko huono ko. toimessa, mutta kivaa se on. Siis ainakin minun mielestäni. Samoin kuusysi on mukavaa toimintaa. Naisen elin kasvojen edessä (tykkään siis olla alla) on jotakin uskomattoman kiihottavaa.
Vuelta a Espana 2011.
Seuraan ammattilaispyöräilyä suurella mielenkiinnolla. Varsinkin kauden kolme suurinta, Italian, Ranskan ja Espanjan ympäriajot, ovat kaikkein mielenkiintoisimpia kesätapahtumia urheilun saralla. Italia ja Ranska on ajettu ja Espanja pyörähti käyntiin viikonloppuna. Kisaa on ajettu tätä kirjoittaessani kaksi etappia ja kolmas on parhaillaan meneillään.
Espanjan ympäriajo tarjoaa omana erikoisuutenaan valtavan jyrkkiä ylämäkiä kilpailijoille kavuttaviksi. Pyöräilyyn toki isot vuoret kuuluvat muutenkin, mutta Espanjassa erikoisuutena ovat lähes seinäjyrkät nousut. Se kaikista klassisin nousu on Angliru, joka tarjoaa parhaimmillaan, tai pahimmillaan, lähes 30 prosentin jyrkkyyttä pyöräilijän selvitettäväksi.
Pyöräilyhän on paitsi raaka kestävyyslaji, myös valtavan taktista peliä. Joukkueet ajavat tyypillisimmin yhdelle tai kahdelle kapteenilleen ja oikea-aikaiset vauhdin nostot ja irtiotot ovat tässä lajissa ratkaisevan tärkeitä lopputuloksen kannalta. Hyväkin pyöräilijä yksilönä on hätää kärsimässä hyvän joukkueen ollessa vastassa. Tämä tarjoaa monelle eri tyyppiselle pyöräilijälle omat mahdollisuutensa varsinkin Espanjan ympäriajon tyyppisissä kolmen viikon kisarypistyksissä.
Itse seuraan etapit käytännössä aina suorana televisiosta ja myönnän, että kauhena järkevää ei ole istua nököttää joskus kuusikin tuntia seuraamassa kun jonko polkee. Jotakin äärimmäisen kiehtovaa siinä kuitenkin on. Suosittelen lajitovereille.
Seksistä kieltäytyminen.
“Päätä särkee, ei pysty.” “Ei jaksa nyt, kulta.” “Mene ny vittuun siitä mankumasta!”
Kaikki normaaleja ja hyväksyttäviä kommentteja naisen suusta miehen kinutessa seksiä. Kaikki ok, nainen ei halua ja sillä hyvä. Mies nousee sängystä, menee vessaan ja masturboi. Kaikki ovat kohtuullisen tyytyväisiä.
Nainen haluaa seksiä, mies ei (olen kuullut joskus näin käyneen, epäilen kylläkin). Mies kiemurtelee tilanteesta jollakin syyllä. Sota. “Mikä on kun ei kelpaa? Oletko käynyt, jätkä, huorissa? Et enää rakasta minua, sika!” Itkua ja hammasten kiristystä.
Onko tämä kärjistystä? Onko kellekään käynyt näin? Siis muille kuin mulle? Ja onko tässäkin huolestuttava vain siitä, etten halunnut seksiä? Olenko epänormaali? Runkkasin kyllä illalla sitten.